maanantai 11. tammikuuta 2010

VOITTO JA TASAPELI

D-97 Joukkue esitti taas huikeita otteita sunnuntain 10.1. peleissä. Liekö ollut pelaamattomuus syynä, mutta ensimmäinen peli HU-46 vastaan käynnistyi erittäin nihkeästi ja HU-46 meni jo 4 - 0 johtoon. Toisen erän jälkeen olimme jo 6 - 2 tappiolla mutta sitten kolmas erä olikin huikeaa taistelua. Nousimme hienosti 6 - 6 tasatilanteeseen ja kaikki pelaajat tekivät työtä sillä nöyryydellä ja tahdolla, millä tulosta syntyy. Loppuhetket olivat sellaiset, että valmennusjohdollakin oli hikikarpalot otsalla - maaleja vuorotellen ja lopputulos 8 - 8. Loistava osoitus siitä , että Shakersin selkäranka ei katkea !
Toinen peli olikin sitten taas toisenlainen. Vastassa toisen lohkon kärkijoukkue Kosken dynamo ja peli aaltoili päästä päähän tasaisissa merkeissä. Ensimmäisessä erässä vastustaja pääsi rokottamaan kerran meidän onnistumatta maalinteossa kertaakaan. Toinen erä kulki edelleen tasaisissa merkeissä ja niinpä tilanne oli toisen erän jälkeen 3 - 3. Kolmanteen erään tuli taas taisteleva ja voitontahtoinen Shakers. Väkisin väänsimme tilanteeksi 4 - 3 ja viimeinen niitti oli Aleksin sivaltama 5 - 3 maali Oskari loistavasta syötöstä. Samoin mieleen jäi Samulin tekemä maali, jossa vastustajan veskari ei ehtinyt kissaa sanoa, kun pallo oli jo ylämummossa. Voitto oli koko joukkueen huikean taistelun ja kärsivällisen pelaamisen tulosta.
Erityisesti on mainittava meidän kolmosketjun ( Janne, Samu, Joni L.) peräänantamattomuus ja varsinkin HU-46 ottelussa erittäin tärkeiden maalien teko.
Tästä on hyvä jatkaa 23.01. olevaan turnaukseen.

3 kommenttia:

  1. Jes! Hyvä Oskari,Aleksi,Samuli,Janne,Samu,Joni.L ja koko joukkue!! Anttolan Shakers jyrää!! 1.SHAKERS EI PERIKS ANNA,SENHÄN KERTOO JO NIMIKIN. KEVÄÄLLÄ EI POIKAA KANNA,MUUT KUIN POJAT JA TYTTÖ ANTTOLAN! :) 2.VIHREÄ,VALKOINEN,VIHREÄVALKOINEN,MEIDÄN OMA SHAKERS ON TÄNÄÄN YKKÖNEN,HEI!! :) 3.SHAKERS NYT JAUHAA,JA FANIT TÄYSILLÄ PAUHAA. MAALEJA TAIKI EI NYT VOINE KESTÄÄ,SHAKERS KUN LOPPUUN ASTI KESTÄÄ!! :)

    VastaaPoista
  2. Joo ei toho Tuukan kommentteihi voi sanoo mitää!!se vääntelee ja kääntelee sanoja ku vanha tekijä!=D Mut koko joukkue pelas super hyvi sunnuntaina ja selkää taputukset koko joukkueelle!!!!!!!:)

    VastaaPoista
  3. Tässä viel yks viserrys ihan huvin vuoksi!! 4.NYT TAISTELLAAN,KAIKKI MUKAAN,EI MEITÄ KUKAAN IKINÄ KOSKAAN PYSTY VOITTAMAAN,EI TAIKI,EIKÄ VOIMA! ME OLLAAN ANTTOLAN YLPEYS VIHREÄVALKOISET,HEI,HEI,HEI!!

    VastaaPoista